Kultaiset kirjeet -podcast Youtubessa
Stella Polariksen Kultaiset kirjeet -hankkeen viimeisin rahoituskausi päättyi keväällä 2024. Hanke, jota toteutettiin Helsingin kaupungin tukemana vuosina 2021-2024, järjesti kulttuuritoimintaa ja osallistumisen mahdollisuuksia ikääntyneille Kannelmäen ja Malmin alueella. Nyt hankkeen aikana tehty podcast-sarja on julkaistu Youtubess!
Ikääntyneillä on sanottavaa
Kultaiset kirjeet -podcast antaa puheenvuoron ikäihmisille itselleen heitä koskettavien aiheiden äärellä. Vaihtuvien vieraiden kanssa mukana menossa ovat Stella Polariksen näyttelijät Sari Siikander ja Niina Sillanpää sekä muusikko Iiro Ollila. Sama kolmikko veti työpajatoimintaa ikääntyneille Kannelmäen ja Malmin alueella. Työpajoissa esiin nousi monenlaisia puhujille tärkeitä aiheita ja teemoja, jotka haluttiin nyt tuoda podcastin avulla näkyviin ikääntyneiden itsensä juttelemana.
Viisi jaksoa, viisi tarinaa
Viidessä podcast-jaksossa kuullaan viisi erilaista näkökulmaa ikääntyneiden elämään. Ensimmäisessä jaksossa Niina Sillanpää keskustelee Korttelitupatoiminnan vastaavan emännän, Kirsti Latvan kanssa ja jaksossa kaksi kuullaan Korttelitupatoiminnassa mukana olevilta Irjalta ja Paulalta, miten paljon hyvää toiminta on heidän elämäänsä tuonut. Kolmannen, neljännen ja viidennen jakson haastattelijana on Sari Siikander. Näissä jaksoissa vieriailevat Anja Malmi, Pirjo Virtanen ja Pirjo Kivistö. Keskusteluiden aiheita ovat muun muassa aktivismi, eläköityminen ja vuosien tuoma armollisuus itselle ja muille.
Podcast-tuotannosta vastaa palvelumuotoilualan yritys Content Union.