
Stella Polaris julkaisi uudet verkkosivut ja päivitti visuaalisen ilmeensä
Uudet kuvat esittelevät teatterin esiintyjät ja henkilöstön uudella, raikkaalla tavalla. Kuvissa korostuvat persoonallisuus ja ilo, ja ne tuovat esiin tekijöidensä luonteen ja tekemisen asenteen ilman turhaa silottelua. Lopputulos on energinen ja elävä, juuri sellainen kuin teatterimme henki.
Uusien verkkosivujen yleisilme on rakentunut erityisesti uudistetun kuvamaailman ympärille. Markkinointikuvat määrittävät sivuston tunnelmaa ja tekevät siitä aiempaa elävämmän, tunnistettavamman ja teatterin näköisen. Sivusto on suunniteltu selkeäksi ja helppokäyttöiseksi, ja se toimii sujuvasti eri päätelaitteilla.
Ryhmämarkkinointikuvissa teatterin henki pääsee oikeuksiinsa: iloa, energiaa ja arkisia hetkiä, jotka yllättävät ja naurattavat. Kuvissa ei haeta täydellisyyttä, vaan aitoa tekemisen riemua ja pieniä sattumuksia, jotka tekevät hetkistä eläväisiä. “Snap shot” -tyyppiset otokset tuovat esiin inhimillisyyden ja sen, että teatteri saa olla rohkeasti oma itsensä. Uudet ryhmäkuvat yhteistyökumppanien ja median käyttöön täältä.
Henkilökuvat esittelevät teatterin esiintyjät ja henkilöstön uudella, raikkaalla tavalla. Kuvissa korostuvat persoonallisuus ja ilo, ja ne tuovat esiin tekijöidensä luonteen ja tekemisen asenteen ilman turhaa silottelua. Tutustu esiintyjien upeisiin uudistuneisiin kuviin täältä.
– Halusimme, että sekä verkkosivut että kuvat kertovat yhdellä silmäyksellä, millaista teatteria me teemme ja millaisella asenteella, kertoo toiminnanjohtaja Sari-Anne Nahkuri.
Uudistus tukee teatterin markkinointia ja viestintää laajasti, ja uutta kuvamateriaalia hyödynnetään verkkosivujen lisäksi sosiaalisessa mediassa, kampanjoissa ja tilausesitys- ja koulutusmyynnissä. Uudet verkkosivut ovat nyt julkaistu osoitteessa https://stella-polaris.fi
Uudistuksen toteuttaneeseen työryhmään kuuluvat kuvakonseptoinnista ja valokuvaamisesta vastannut Vilja Harala, maskeeraaja Ia Luhtanen sekä stylisti Riia Parviainen. Verkkosivujen visuaalisesta ilmeestä vastaa Tom Muhonen ja teknisestä toteutuksesta Molentum Oy. Suuri kiitos Viljalle, joka onnistui muun tiimin kanssa luomaan kuvauksiin lämpimän ja rennon tunnelman, sekä studiolla että lokaatiokuvauksissa. Uudistus syntyi osaavien ja sitoutuneiden ammattilaisten yhteistyönä, ja kiitämme kaikkia tekijöitä huikeasta lopputuloksesta!

