Tilaa meidät

Antti Laukkarinen, näyttelijä

Haaste: En ole koskaan kuullutkaan sinusta. Esittele itsesi vain yhdellä virkkeellä. Anna tulla!
Sikin sokin sinkoileva freelancenäyttelijä, joka innostuu lähes joka päivä jostain ja karkaa matkalle aina kun mahdollista.
Milloin ja miksi halusit liittyä Stellan tiimiin?
2018 sain soiton, jossa kysyttiin jäseneksi.
Tämä ilahdutti tuolloin valtavasti ja ilahduttaa yhä. Koen Stellan paikkana, jossa on mahdollista toteutua näyttelijänä monipuolisesti sekä oppia jatkuvasti lisää. Parhautta on, että kaikki työskentely tapahtuu vahvassa yhteistyössä kokeneen ja taitavan ryhmän kanssa. Yhteinen työskentely on aina iloa tulvillaan!
​​​​​​​Mitä uutta olet oppinut liityttyäsi Stellaan?
​​​​​​​
Uuh, niin paljon! Tässä ammatissa kun ei koskaan tule valmiiksi, niin opittavaa on koko ajan ja se on ihan mahtavaa! Oivalluksia syntyy suhteessa omaan itseen kuin myös näyttelijäntyöhön.
Improvisaatioteatterista ja sen monista mahdollisuuksista löytyy koko ajan jotain uutta ja onkin valtaisan innostavaa keksiä ja kehittää uusia tekemisen tapoja yhdessä. Toisaalta kun myös jatkuvasti hyöritään näyttelijäntyön ytimien äärellä, se kivalla tavalla nostaa samoja tärkeitä asioita näkyville uudestaan ja uudestaan.
​​​​​​​Suosikkisitaattisi jostakin näytelmästä/elokuvasta tms?
​​​​​​​"
Se on ihmisell nii hyvä olo toisinaa, justii sillo ku o jostakii saatana koukust pääst." (Papan Antin repliikki näytelmästä Anu ja Mikko)
​​​​​​​Mikä on suosikkiasiasi improvisaatiossa?
​​​​​​​
Se, että kaikki syntyy aina ensimmäistä kertaa tässä hetkessä ja että kaikki tämä luomistyö tapahtuu hyvässä hengessä ja vahvassa yhteistyössä muiden näyttelijöiden, valon, musiikin ja tietysti yleisön kanssa. Se on maagista!

CV

Näyttelijä (FIA)
Näyttelijä ja kouluttaja Stella Polariksessa vuodesta 2018.

NÄYTTELIJÄNTYÖ TEATTERISSA mm.

2024 Espoon kaupunginteatteri: OIKEUSVALTIO - ESPOO (Useita rooleja), ohj. Erik Söderblom
2023-24 Oulun teatteri: POST-KABAREE (Noa), ohj. Joel Härkönen
2023 Oulun teatteri: PIENEN HAUEN PYYDYSTYS (Näkki, yms.), ohj. Janne Pellinen
2023 Oulun teatteri: EI KERTONUT KATUVANSA (Kaarlo), ohj. Piia Peltola
2023 Imatran kesäteatteri: KULTARANTA (Useita roolejas), ohj. Timo Rissanen
2022 Espoon Kaupunginteatteri: JUMALAINEN NÄYTELMÄ (Johan Juvelius, Otto von Bourg), Ohj. Juha Hurme
2020 Espoon Kaupunginteatteri: HARHAMA (Useita rooleja), Ohj. Juha Hurme
2020 Teatteri Telakka: SYD BARRET (Nick Mason), Ohj. Juha Hurme
2019 Nassim Soleimanpour & Bush Theatre: NASSIM (Näyttelijä), Ohj. Nassim Soleimanpour
2018 Kajaanin Kaupunginteatteri: PUNAINEN MAA, VALKEA MERI (Useita rooleja), Ohj. Hanna Ojala
2016-18 Teatteri Telakka/Teatteri Jurkka/Tampereen Teatteri: HULLU (Hullu), Ohj. Juha Hurme
2017 Kylpyläsaaren kesäteatteri: Hiihtäjä (Tapani Niku), Ohj. Jouni Rissanen
2016-19 Operaatio Paulaharju: Suongil – Suuri noita (Suongil). Useita pienoisnäytelmiä (Useita rooleja), Ohj. Juha Hurme
2016 Otava Ensemble: AVUTTOMIA (Useita rooleja), Ohj. Juha Hurme
2014 Teatteri Telakka: MAAILMANKAIKKEUS (Jaakko Juteini/Sydän), Ohj. Juha Hurme
2014 Circus Maximus: TÄYNNÄ ELÄMÄÄ (Useita rooleja), Ohj. Perttu Leinonen
2013 Keski-Uudenmaan Teatteri: NUMMISUUTARIT (Sepeteus, Antres, Krouvari), Ohj. Juha Hurme
2012 Helsingin Kaupunginteatteri: HAMLET (Marcellus, ensemble..), Ohj. Kari Heiskanen
2012 Raahen Kesäteatteri: RAUTATIE (Matti), Ohj. Jouni Rissanen
2012 Helsingin Kaupunginteatteri: KUNINKAAN PUHE (Useita rooleja), Ohj. Kari Heiskanen
2011 Espoon Kaupunginteatteri: PIKKUPORVARIHÄÄT (Ystävä), Ohj. Vito Taufer
2010 Nälkäteatteri: KUNINGASKAHLE (Vartija Terno Kuusmies), Ohj. Juha Hurme
2010 Helsingin Kaupunginteatteri: ENRON (Useita rooleja), Ohj. Kari Heiskanen
2010 Rinnakkaisnäyttämö: TURSASPYYHEKUMI (mies), Ohj. Katri Kauppala
2010 Helsingin Kaupunginteatteri: ARSENIKKIA JA VANHOJA PITSEJÄ (Klein), Ohj. Neil Hardwick
2009 Nälkäteatteri: ROBIN HOOD (Guy De Gisbourne), Ohj. Juha Hurme
2009 Komediateatteri Arena: SPEDE JA KUMPPANIT (Spede), Ohj. Santeri Kinnunen
2008 Komediateatteri Arena: PAUKKURAUTA-TARJA JA HUULIHARPPUKOSTAJA (eri rooleja), Ohj. Ere Kokkonen
2008 Espoon Kaupunginteatteri: HISTAN HÄÄT (F.G. Hedberg), Ohj. Jussi Helminen
2008 Teatteri Telakka: AHTI KARJALAINEN – ELÄMÄ JA TEOT (Ahti Karjalainen), Ohj. Juha Hurme
2007 Ahaa Teatteri: RÄJÄHDYSVAARA (Onni), Ohj. Tommi Kainulainen
2006 Ahaa Teatteri: PIKKU PIRU (Pikku Piru), Ohj. Iiris Kerosuo
2006 Teatteri Pensas: DON QUIJOTE (eri rooleja), Ohj. Hannu Raatikainen
2006 Teatteri Pensas: KULLERVO (Untamo, eri rooleja), Ohj. Jenni Bergius
2006 Ahaa Teatteri: GONG DONKEYS – MÖLYAASIT (Gobbo), Ohj. Iiris Kerosuo
2005 Stadia: SPOON RIVER – TARINOITA TUONPUOLEISESTA, Monologiesitys; 15 roolia/10 ohjaajaa: mm. Ville Sandqvist, Simo Routarinne, Teijo Eloranta, Riitta-Liisa Helminen, Sesa Lehto…
2005 Turun Kaupunginteatteri: KAUPPAMATKUSTAJAN KUOLEMA (Stanley), Ohj. Hannu Raatikainen
2004 Stadia: KAUPPANEUVOKSEN HÄRKÄ (Hurmerinta), Ohj. Hannu Raatikainen
2004 Lithuanian Academy of Music / Russian Dramatic Theatre: GREEK (Actor), Dir. Stefan Janski
2004 Vanhankaupungin Kesäteatteri: ULVOVA MYLLÄRI (Ervinen, 1/6 Mylläri), Ohj. Seppo Honkonen
2004 Stadia: KONTRASTEJA (Tanssija), koreografia/Ohj. Metsälintu Pahkinen
2003 SOTILAAN TARINA (Kertoja), Ohj. Elina Hagelin
2003 Kellariteatteri: PIINA (Paul Sheldon), Ohj. Jukka Ruotsalainen
2002 Stadia: KIRSIKKAPUISTO (Lopahin), Ohj. Simo Routarinne
2002 Stadia: MEDEIA – Goes karaoke (Kreon), Ohj. Seppo Ilmari Siitonen
2000 Työväen Opistoteatteri: LYSISTRATE (Drakes, Kinesias), Ohj. Kari Kinnaslampi

TEATTERIOHJAUKSET:
2022 Oulun kaupunginteatteri: Improvisoitu näytelmä lapsille (koulutus ja ohjaus)
2020 Helsingin Rudolf Steiner koulu: NON EXISTERE – Esitys katoavista asioista
2019 Viikin Normaalikoulun lukio: HAIRSPRAY
2018 Viikin Normaalikoulun lukio: GREASE
2017 Vaskivuoren lukio: HÄRÄNTAPPOASE (dramatisointi ja ohjaus)
2011 Vaskivuoren lukio: ANYTHING GOES

PALKINNOT
2017 Vuoden teatterinäyttelijä
2017 Eino Salmelaisen säätiön tunnustuspalkinto (Hullu-näytelmä)
2017 Pääpalkinto Häräntappoaseen ohjauksesta valtakunnallisilla Ramppikuume-teatteripäivillä

TV- ja ELOKUVATYÖ:
ROOLEJA ELOKUVISSA JA LYHYTELOKUVISSA

TÄNÄ ILTANA EI TUU PAKKEJA (Vellu), Ohj. Iiro Peltonen 2016, 8 PÄIVÄÄ ENSI-ILTAAN
(Tybalt), Ohj. Perttu Leppä 2007, LUPAUS (sotapoliisi), Ohj. Ilkka Vanne 2004, ETULINJAN
EDESSÄ (stm. Grankvist), Ohj. Åke Lindman 2003, HUUTO! (Mies), Ohj. Antti Pesonen 2005,
SOMETHING TO DRINK? (Blackboy), dir. Sarah Khosroadbadi 2004, JASKA (Jaska), Ohj. Olli
Ylinen 2004, KOSMINEN TUUBA (Aki), Ohj. Antti Pesonen 2004, UKKONEN (Swat-mies),
Ohj. Jalmari Helander 2002, SOVITUS (huumediileri), Ohj. Aarne Ormio 2002, PIKKUVELI
(Pikkuveli), Ohj. Saija Salonen 2001, POIKA SILLAN ALLA (Rutto), Ohj. Tanja Turpeinen 2001

ROOLEJA KOTIMAISISSA SARJOISSA, MAINOKSISSA JA MUSIIKKIVIDEOISSA:
Sorjonen (3.kausi) (Matti Rinno), Ohj. Marko Mäkilaakso 2018, Veikkauksen ”Keno”-mainos,
Ohj. Tuomas Salminen 2018, Roba-tv sarja (Tuomas Kinnunen), Ohj. Aleksi Mäkelä 2015,
”Avoin Tarina”-Ylen lyhytelokuva sarja, Ohj. Tuula Rajavaara 2011/2012, ”Canal + Total”
mainosfilmisarja, Ohj. Tuomas Salminen 2009, ”Aamulehden mainosfilmi”, Ohj. Miika Elo
2008, ”MIDORI ANZEN” tv-mainos, Ohj. Osmo Walden 2007, ”MULTIVITA” tv-mainos, Ohj.
Finn Andersson 2007, BULL DURHAM: ”Yep Yep (Baby Yep Yep Yep)”, Ohj. Timo Lampinen
2004, YLEN kanavamainos, Ohj. Antti Leino 2003, WINHA: ”Non Stop Music”, Ohj. Arto
Tuohimaa 2002, ”KÄMPPÄ”-sarjan pilottijakso, Ohj. Niklas Kilpeläinen 2001, PALEFACE:
“Ultimate Jedi Mind Track”, Ohj. Pete Riski 2000, KYTTÄÄJÄT, IRTIOTTOJA, BENNER &
BENNER, KOTIKATU, SAMAA SUKUA ERI MAATA 1998-2002

RADIOTYÖ:
2018 ”Stella Polaris äänessä” live kuunnelma ”Juhlat” (Jussi) (YLE 1)
2017 ”SPA”-kuunnelmasarja (Esko), ohjaajat Saara Tamminen, Malin Nyqvist ja Petra Lumioksa (YLE)
2015 Talentum radio-mainos internettiin
2012 ”Ääniä kiven sisältä”-kuunnelma (tuomari), ohj. Juha Hurme (Yle)
2009-2010 “Tiina & Jape / Okaruusunkuja”, Japen rooli viikottaisessa parisuhdetta käsittelevässä pienoiskuunnelmassa, ohj. Jorma Honkonen (Radio Suomi)
2009 ”Canal + Total mainossarja” (Common Sense Finland Oy)

MUSIIKKI:
Laulaja Muddyboys yhtyeessä 2011-
Laulaja Avohaava yhtyeessä 2014-
Rumpali Puskutraktors yhtyeessä 1993-2000

KOULUTUS:
2001-2005 Taiteen- ja viestinnän ammattikorkeakoulu, Stadia. Esiintyjä / Teatteri-ilmaisun ohjaaja
2001-2020 Näyttelijäntyön kursseja, mm. Steve Jarand, Shawn Kinley, Tim Or, Jonathan Fox,
Bew Hoskins, Marjo-Riitta Mäkelä, Juha Jokela, Mikko Roiha…
1995 Ylioppilas

ESIINTYMIS-, VUOROVAIKUTUS, IMPROVISAATIO- SEKÄ TEATTERIKOULUTUSTYÖ:
- Vuodesta 2003 jatkuvaa yritysten, yhteisöjen ja ryhmien koulutusta:
Mm… Fazer, Elisa, HUS, HYKS, Tilastokeskus, Granlund, Sonera, PAM, MTK, Helsingin
Kaupunki, Espoon Kaupunki, Asianajotoimisto Properta, Markkinointiosakeyhtiö i2, Lundbeck,
Hammaslääkäriklinikka Gaselli, Diakonissalaitos, Tuusulan terveysasema…jne...

- Teatterialan koulutusta (Improvisaatio, näyttelijäntyö ja tarinateatteri):
Taideteollinen korkeakoulu, Teatterikorkeakoulu, Turun Taideakatemia, AMK Metropolia,
Jyväskylän avoin yliopisto, Turun- ja Tampereen kesäyliopistot, Järvenpään seurakuntaopisto,
Ilves-Teatteri (Hki), Tarinateatteri Silta (Hki), Teatteri Akseli (Turku), Lukuisia opetustöitä
peruskoulu- ja lukioikäisille.

Pyydä tarjous