Olipa kerran tyttö, joka syntyi tunturin kupeessa.Eräänä päivänä hän kuuli, miten pohjoisen tuuli kuiskasi hänelle:”Stella Polaris”.Siitä seurasi se, että tyttö lähti seuraamaan pohjantähteä, joka johdatti hänet etelään.Ja siitä seurasi, että tyttö löysi lajitovereita, jotka olivat kuulleet saman tuulen kuiskauksen.Ja siitä seurasi, että tyttö uusien ystäviensä kanssa halusi oppia uusia asioita: kuuntelua, tarinoiden kertomista, ideoiden jatkamista.Tänä päivänä tyttö improvisoi ja opettaa ja rohkaisee muitakin kuuntelemaan tuulten kuiskailuja.Tämän tarinan opetus on, että juuri sinussa on kaikki voima ja kaikki mahdollisuus ja että tuulen kuiskauksessa voi olla suuren idean siemen.
Teatteri mm. Jatkuvaa esiintymistä Stella Polariksen improvisaatioesityksissä omassa teatteritilassa Kaapelilla vuodesta 1991-2015, sekä tilausesityksiä ympäri Suomen. Desirèe, pieni yösoitto, musikaali, ohj. Miika Muranen, Tampereen työväenteatteri, 2015 Terapian tarpeessa, Kuninkaankartanon kesäteatteri, ohj. Samuli Reunanen, kesä 2015, esitystoiminta jatkuu tilausesityksinä Ulvova Mylläri, kesäteatteri, Keski-uudenmaan teatteri, ohj. Milko Lehto, Krapi 2014 Apocalypse now, hetken läsnä, näytelmä, ohj Ludovic Kerfendal, Kaapelitehdas 2014 Diivat, komedia, ohj. Jarkko Saariluoma, Heinolan kesäteatteri, 2013 Kirjeitä Pariisista, Madetojan ja Onervan kirjeistä ja Madetojan musiikista koottu esitys. Ensi esitys Pariisissa, maaliskuussa 2012 Suomi-instituutissa ja toinen esitys Helsingin Musiikkitalossa maalliskuussa 2012. Guys and Dolls, musikaali, ohj. Tiina Brennare, Heinolan kesäteatteri 2010Eevat, ohj Tiina Pirhonen, Teatteriravintola Alberga, kevät 2010 Viisas Neitsyt, ohj Kari Heiskanen, Lahden Kaupunginteatteri, syksy 2008 ja kevät 2009 045, ohj. Pasi Lampela, Teatteri Jurkka, kevät 2008 Kuume, ohj. Pirkko Saisio, Espoon kaupunginteatteri, kevät 2007 Westend, ohj. Pasi Lampela, Teatteri Jurkka, kevät 2005 Kohtauksen partaalla, ohj. Maarit Ruikka, Teatteri Takomo, kevät 2004 Sisko sutii sukkelammin, ohj. Pertti Sveholm, teatteriravintola Alberga, syksy 2003-2004 Saranat ja sardiinit, ohj. Neil Hardwick, Helsingin kaupunginteatteri, kevät 2003 – syksy 2004 Tiramisut, musiikkirevyy, ohj. Tiina Brännare, teatteriravintola Alberga, syksy 2002 Keijumetsän Kerkkä, nukketeatt., ohj. Simo Routarinne, Teatteri Hevosenkenkä, kevät 2002 Kuun pimeä puoli, ohj. Esa Leskinen ,musikaali, Ryhmäteatteri, syksy 2001 Valtameren yllä, ohj. Mika Myllyaho, Ryhmäteatteri, kesä 2000
Elokuva mm. Vares ja Pimeyden tango 2011, ohj. Lauri Törhönen Saippuaprinssi, ohj. Janne Kuusi, 2005 Kukkia ja sidontaa, ohj. Janne Kuusi, 2003 Young love, ohj. Arto Lehkamo, 2000 Häjyt, elokuva, ohj. Aleksi Mäkelä, 1998
TV mm. Ihan sama, tv-sarja, ohj Jarmo Lampela, 2013Taivaan tulet, 5. tuotantokausi (6 osaa) tv-sarja, ohj Kari Väänänen, 2013Taivaan tulet 4. tuotantokausi (6 osaa) tv-sarja, ohj. Kari Väänänen, 2012Villa Helena, (12 osaa) tv-sarja, ohj Elias Koskimies ja Annika Grof, 2010Taivaan tulet, 3. tuotantokausi (6 osaa), ohj Kari Väänänen, 2009Taivaan tulet, 2.tuotantokausi (6 osaa), ohj Kari Väänänen, 2008Lehmän Vuosi, 3. tuotantokausi (6 osaa), ohj. Ilkka Vanne, 2008Lehmän vuosi, 2.tuotantokausi (6 osaa), ohj. Ilkka Vanne, 2007Taivaan tulet (12 osaa), ohj. Kari Väänänen, 2005-06Pääroolissa, viihdeohjelma (32 osaa), ohj. Taavi Vartia, Aleksi Bardy ja Mari Rantasila, 2005-06 Lehmän vuosi (6 osaa), ohj. Jukka Mäkinen, 2005Tyhjää ilman Tahvoa. tv-näytelmä, ohj. Pekka Ruohoranta, 2004Kaunis mies, tv-näytelmä, ohj. Minna Virtanen, 2003Veneen henki, tv-näytelmä, ohj. Saara Saarela, 2002Hiljaista on, komediasarja (12 osaa), ohj. Jukka Mäkinen, 2002-2003 Noita, tv-näytelmä, ohj. Jarmo Heikkinen, 2002Musta Perhonen, tv- näytelmä, ohj. Pekka Ruohoranta, 2001Vapaa pudotus (Stella Polaris, improvisoituja tarinoita), tv-sarja (9 osaa), ohj. Janne Kuusi ja Aleksi Salmenperä, 2000-2001Ilmalaiva Finlandia, tv-elokuva, ohj. Pekka Ruohoranta , 2000Taivas sinivalkoinen, tv-sarja (6 osaa), ohj. Makku Onttonen, 1999-2000Taivas sinivalkoinen, tv-sarja (6 osaa), ohj. Makku Onttonen, 1999-2000
Kouluttajana: Jatkuvaa vuorovaikutus-, esiintymis-improvisaatio ja työhyvinvointikoulutusta ympäri Suomen lukuisissa yrityksissä ja yhteisöissä.
Kirjallinen toiminta: Terapian tarpeessa, komedia, 2015 Aino ja Carin-varma valinta, komedia, kirjoitettu yhdessä Maarit Peltomaan kanssa, 2013 2000-luvun Decamerone, novelikooste, 2007, WSOY, jossa novelli: Yön Pimeydessä Eevat, absurdi komedia, kirjoitettu yhdessä Maarit Peltomaan kanss, 2010
Sekä useita juontotehtäviä. Piirrettyjen duppauksia. Mainosspiikkejä.